Aalto-yliopisto menestyi pohjoismaisten yliopistojen kauppatieteellisen tutkimuksen vertailussa

11.01.2016

Markkinoinnin tutkimuksessa Aalto oli Pohjoismaiden paras.

_MG_3870.jpg

Hankkeessa selvitettiin kauppatieteellisen ja taloustieteellisen tutkimustoiminnan kehitystä ja nykytilaa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Tutkimuksessa vertailtiin arvostetuimmissa tiedelehdissä vuosina 2005–2015 julkaistujen vertaisarvioitujen artikkeleiden lukumääriä eri Pohjoismaiden ja pohjoismaisten yliopistojen välillä. Yksittäisiä kauppatieteiden osa-alueita tarkasteltaessa Aalto menestyi erityisen hyvin markkinoinnin tutkimuksessa, jossa se oli julkaisumäärien perusteella Pohjoismaiden johtava tutkimusyksikkö.

Tutkimuksen tulokset myös osoittavat, että suomalaisten yliopistojen julkaisumäärät johtavissa tiedelehdissä ovat kasvaneet muita Pohjoismaita nopeammin viime vuosien aikana. Yleisesti ottaen kaikki Pohjoismaat ovat onnistuneet tehostamaan tutkimustoimintaansa merkittävästi suhteessa muuhun maailmaan.

– Kokonaisuutena tarkastellen suomalaisilla yliopistoilla menee hyvin kauppatieteissä ja kehitystrendi näyttää olevan oikean suuntainen suhteessa muihin Pohjoismaihin, kertoo professori Sami Vähämaa Vaasan yliopistosta, jossa tutkimus tehtiin. 

Tutkimustulokset julkaistaan Nordic Journal of Business -tiedelehdessä.

 

Lisätietoja:

Suomalaiset kauppakorkeakoulut pohjoismaista kärkitasoa (uva.fi)

Otsikkoa ja ingressiä editoitu 12.1.